sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Hyvää alkanutta adventin aikaa!






 Niin se vaan on tämäkin vuosi viimeistä kuukautta vaille valmis! Minun puutarhavuoteni on kahtiajakoinen; keväästä kesään menee puutarhapuuhissa ja loppuvuodesta marras-joulukuussa antaudun joulufiiliksille! Eipä haittaa pimeys, kun saa viritellä valoja ja kynttilöitä, joululauluja kestän kuunnella jo marraskuulla ja sitten vielä nämä ison ilon tuottavat koristelut kotiin ja pihalle! Jos siihen muutaman lumihiutaleen saa vielä maata valaisemaan, niin loppuvuosi on selätetty!

 


Adventtisunnuntai olikin mukavan talvinen. Pieni lumikerros puiden ja pensaiden päällä tuo jouluisen tunnelman ja muutenkin on valoisampaa ja puhtaampaa.  Viikonloppuna oli ihan pakko laitella enemmänkin valoja puutarhahuoneelle, sillä eivät nämä lumet vielä meidän kulmilla mikään varma valkean joulu merkki ole.


 


 

Tänä vuonna hurahdin adventtikalentereihin. Kalenteri-idea muhi päässäni jo viime vuodesta, puutarhahuoneeseen pieni kalenteripussukka joka päivälle. Jos sattuu tulemaan vieraita, saavat he avata päivän kalenterin. Muutoin luukkujen sisältö jää itselle :) Ihan silkkaa jouluhassuttelua omaksi iloksi! Nyt vain ulkona on sen verran kylmää, etten viritellytkään kalenteria puutarhahuoneeseen, vaan yläkerran portaikkoon, kun siinä on muutenkin pintoja paranneltu. 

 



Vuosi sitten nuorempi poikani askarteli tyttöystävälleen kalenterin: pikkupaketti jokaiselle joulukuun päivälle, pieniä iloja arkeen! Oli niin mukava idea ja lämmintä välittämistä, että nappasin idean itsellenikin: asuuhan täälläkin joku, jolle tehdä vastaavaa, jotakin pientä, arkea ilahduttavaa ja ehkä juuri siihen päivään sopivaa... niinpä jo hyvissä ajoin ennen joulua aloin koota kalenteritarpeita kauppareissuilla käydessäni. Tähänhän en voi enempää pakettien sisältöä avata, sillä mies mokoma lukee tätä blogia varsin ahkerasti :) Siitä kalenterista ei ole vielä kuviakaan, sillä asettelukin on vasta tulossa...

 

 

 

Kranssiaskarteluja ja koristeluja olen puuhaillut lähinnä viikonloppuisin, vaan nyt alkaakin olla ovikranssit valmiina :)

 



Instagramissa on näkynyt toinen toistaan muhkeampia kransseja, joten ajattelin itsekin tehdä tänä vuonna hiukan kookkaamman ovikranssin. Pohjana pelkkä metallirengas. Kranssissa käytin kuusen havuja pohjalla, mutta päälle laitoin vuorotellen tuijanoksaa, katajaa, eukalyptusta, köynnösruusun kiulukoita ja muutaman värjätyn jänönhännän väripilkuksi.


Toisen kranssin pyörittelin rottinkirenkaaseen.



Blogin uusia postauksia on nyt syntynyt hyvin harvakseltaan, mutta kommentointien kanssa on ollut ongelmia. En pääse omalta koneeltani vastaamaan sen enempää oman blogini että toisten blogien kommenttikenttään. Olen kyllä käynyt lukemassa toisten ihania blogeja vanhaan tahtiin, mutta kommenttikenttä ei suostu toimimaan. Onkohan jollakin ollut joskus samanlaisia ongelmia? Toisella koneella kyllä toimii, joten ongelma lienee omassa koneessani...



 

Nyt kuitenkin nautitaan alkavasta adventin ajasta ja virittäydytään pikkuhiljaa jouluisiin tunnelmiin. Toivotaan, että elämä ei taas pahentuneen koronatilanteen vuoksi muuttuisi kenellekään ahdistavaksi ja toisi mukanaan ikäviä asioita. On paljon juttuja, mihin voimme vaikuttaa, mutta ne, joiden edessä olemme voimattomia, on vain otettava vastaan. Etsitään se ilon pisara ja jaksetaan sen voimalla eteenpäin! <3



 "Avaatko oven joulun tulla, joulu on jo täällä, vai pidätkö ovesi visusti kiinni, salvat oven päällä?" (Hannele Huovi).

14 kommenttia:

  1. Ihania kransseja!
    Ja kiva idea joulukalenteri puolisolle ja itselle. Minä ostin meille Fazerin patukkakalenterin:)
    Mulla on joskus ollut tuollainen kommentointiongelma, kun vaihdoin selainta, ongelma poistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulunodotukseen pitää liittää vähän hassuttelua ja odotusta - myös aikuisille :) Nyt kommentointi taas onnistuu, ainakin osittain, jee!

      Poista
  2. Kranssisi ovat niin kaunita, että ilolla niitä katselen. Mukava lukea myös kaksijakoisuudestasi eli kesäkauden puutarhailusta ja talvikauden jouluilottelusta. Kummassakin on valtavasti iloa löydettävissä, joten miksi ei niin tekisi. Tekemäsi adventtikalenteri on paljon hienompi, kuin kaupasta ostettu suklaakalenteri. Tuollaisen voisi askarrella lapsenkin kanssa ja laittaa pussukoihin sitten jotain yllätyksiä lapsen löydettäviksi.
    Minulla oli melkoinen kommentointiongelma keväällä/kesällä. En voinut kommentoida millään laitteella. Se liittyi tiettyyn asetukseen, jonka Ukkokulta muutti saatuani Autuas olo -blogin Cheriltä neuvoa. En tiedä, johtuuko ongelmamme samasta asiasta, mutta kaivan asetuksen ja korjausvinkin huomenna esiin ja laitan sinulle. Parhaassa tapauksessa se voi helpottaa tilannettasi, muuten jääköön huomiotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Adventinaikaan tällainen jouluhöperö herää eloon pimeän syyskauden jälkeen:) Kommentointi ei vieläkään ota sujuakseen, mutta nyt saan sentään kirjoitettua kommenttikenttään. Lähettäminen kestää mahdottoman kauan,voi johtua sekin asetuksesta, mutta luulen vian olevan omassa koneessani, kiitos silti avun tarjoamisesta <3

      Poista
  3. Minulla oli tosi pitkään sama kommentointiongelma omalta tabletiltani, todella ärsyttävä haitta. Tuo Betweenin mainitsema ohje Cherin kertomana vei ongelman mennessään. Eli yksi pieni ’täppi’ oli väärin ja sen poistaminen ratkaisi ongelman. Toivottavasti sinä saat avun samaan tapaan!
    Ah, nuo krassisi ovat kauniita. Minäkin ajattelin tänään tehdä tuollaisen halkaisijaltaan suuren kranssin talon seinälle.
    Tuo joulukalenterin askartelu on kivaa, tein joka vuosi kalenterin itse, kun lapset olivat pienempiä. Usein laitoin erilaisia aarteenetsintä tehtäviä luukkuihin, jos luukun sisältö ei mahtunut pussukkaan. Voi sitä iloa, kun kolmikko ratkoo arvoituksia :). Pitää virittää lapsenlapsille sama idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi lapsista kävi tutkimassa tilannetta ja kone alkoikin toimia :) Mutta edelleen jotakin outoa hitautta täällä on, ehkäpä alkaisi olla aika vaihtaa koko kone! Joulukalenteri on meidänkin perheessä ollut aina ilon aihe, myös itselle, kun sisältöä suunnittelin. Nyt päätin yllättää miehen! Kiitos kranssikehuista <3

      Poista
  4. Ihana tuo toinen kuva talvisesta kasvarista!
    Kauniita kransseja myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukkanen valkoista lunta toi heti tunnelman korkealle ja maiseman kauniiksi.

      Poista
  5. Niin kaunista ja ihanan tunnelmallisia kuvia 🤍 Ja upeita kransseja! Voi, kun osaisi tai viitsisi tehdä itsekin, mutta taitaa taas jäädä. Sen sijaan on niin ihailla näitä kauniita kuvia, mitä täältäkin blogista löytyy 🤍 Tunnelmallisia joulunaluspäiviä 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kranssipuuhat ovat mieluisia, mutta tällaiselta amatööriltä vievät tolkuttomasti aikaa :) Mukavaa alkavaa joulukuuta!

      Poista
  6. Aivan ihania kransseja tykkään eniten tosta isosta ensimmäisestä. Minä olen tehnyt kaksi kranssia ja siihen se tänä vuonna jääkin. Joulun koristelut on täälläkin alkanut pikkuhiljaa tiivistyy varmasti itsenäisyyspäivän jälkeen.
    Mukavia hetkiä kalenterin parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kranssien tekeminen on aikaa vievää, mutta mukavaa puuhaa. Kaksi kranssia on jo hieno saavutus! Joulukuun alkaessa on jo monta asiaa valmiina, mutta aikaa joulupuuhille on koko kuukausi! Kiitos, kalenterin tekeminen on varmasti yhtä mukavaa kuin sen avaaminenkin :)

      Poista
  7. Nuo sinun kranssisi ovat kyllä taas niin kauniita! Piti vilkaista kuvat vain nopeasti, jotta en inspiroituisi liikaa. Menee vielä melkein viikko ennen kuin on tarpeeksi aikaa väkertää kransseja, joten pakko hillitä innostusta.
    Joulukalenterit ovat kivoja. Meillä on lapsille itse tehty kalenteri, joten puuhasta pääsee vähän nauttimaan aikuinenkin kun miettii, mitä tekemistä laittaisi seuraavan aamun luukkuun. Ei passaa etukäteen täyttää kaikkia luukkuja, sillä lapset tarkistavat joskus, onko muissa luukuissa mitään :D
    Oikein mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, Minna! Joulun aika on etenkin lapsiperheessä tavallista kiireisempi, mutta moni asia tekee siitä silti niin ainutlaatuisen, että tuon kiireen - jonka usein myös on itse järjestänyt - jaksaa ihmeen hyvin:)

    VastaaPoista