perjantai 9. elokuuta 2019

Ilon päivä - sadepäivä!

Maa on pöllynnyt kaakon kulmilla ja kasvit ovat nääntymäisillään! Vesijohtovettä on turha kantaa koko pihalle, vain täsmäiskuja aarteille. Eilen illalla kuitenkin taivaan hanat aukesivat meidänkin kohdalla ja voi sitä ryntäilyn määrää, kun aloin täyttää kaikkia astioita "kaiken varalta"! Hyvä, etten kahvikuppeja hakenut vesiastioiksi:) Eihän toki arvokasta ainetta  sovi maahan  sadevesipöntön juureen antaa valua, vaan kastelin lisää nääntyviä perennoja, vaikka taivaalta tulikin reippaasti vettä. Tarvitaan paljon ja pitkään sadetta, ennekuin läpikotaoisin kuiva savimaa on imenyt riittävästi kosteutta ja alkaa taas jakaa sitä kasveille.





Tuntuu, ettei pihalla ole juurikaan kuvattavaa, kun kuivuus on saanut  rehevät perennat kituliaiksi. Ensimmäiset jaloangervot  vielä jaksoivat avata kukkansa, mutta lopuista kuivuivat kukkavarret ennen avautumistaan.  Samoin nauhukset eivät koskaan ole olleet noin pieniä ja kukinnot vaatimattomia! Eivätkä syysleimutkaan voi koolla kehuskella! Savimaa näyttää karuutensa, ja samanlaista kasvien kärsimystä oli jo viime kesä... viimeeksi on ollut kunnon sadepäivä 5.heinäkuuta, uutisoi Kouvolan Sanomatkin tänä aamuna.







Otsikko puhuu ilon päivästä, joten antaa nyt sateen valua ja iloitaan siitä, sekä niistä pihan kasveista, joiden elämään kuivuus ei ole vaikuttanut. Liljat kasvavat sipulinsa avulla  kastelemattakin, niitä aion hankkia lisää iloa tuomaan. Ja koska en ole tuoksuallergikko, niin tuoksuvia liljoja saa pihassa olla. Eilen illallakin ihana liljan tuoksu leijaili pihalla.

 


Daalia `Otto´s Thrill´


Daalia `Fleurel´

Daalioillakin on omat juurimukulansa, mutta viime kesästä opin, että kukkiakseen kunnolla, on niidenkin saatava  jonkin verran vettä. Joku muukin ero uusilla ja vanhoilla daalioilla kuitenkin on. Vanhat puskevat lehteä ja haaroittuvat ja tekevät runsaasti nuppuja, mutta kukkien koko on vaatimaton. Viime talvena Mustila Puutarhan verkkokaupasta tilaamani juurakot ovat päättäneet keskittyä kasvattamaan kukintoa! Korkeus on jäänyt vaatimattomasksi, mutta noin suuria daaliankukkia en ole ehkä koskaan omassa kukkapenkissäni nähnyt!





Dalia `Blue Angel´


 Kärhöjä olen kastellut - runsaasti! Jotta niiden talvehtiminen onnistuisi, niin ne tarvitsevat syvälle ulottuvat, vahvat juuret. Ilman vettä se käy mahdottomaksi.  Suloisen sininen kärhö `Blue Angel´ on parhaassa kukassaan. Sen juurella kasvaa köynnösruusu `John Davis´,  toinen kärhö sekä kosmoskukkaa ja leijonankita `Red Rocket´. 
Monivuotinen sarviorvokki viihtyy myös tuossa penkisssä, jossa osa kärhöille menevästä vedestä on valunut niidenkin juurille.





Iloinen yllätys oli viime kesänä siemenestä kasvattamani koristehirssin siementaimet, jotka olivat itsestään kylväytyneet ja alkoivat kesän edetessä kasvaa runsaasti. Olen saanut siirrettyä niitä muihinkin kohtiin pihaa ja ruukkuistutuksiin. Ovat  niin herkkiä ja kauniita! Myös punainen leijonankita oli tehnyt tuohon siementaimia, nyt nekin ovat jo aloittamassa kukintansa.



Heinäseipäissä kurkottelee vanha herra `Jacmanii´, joka aina jättää neiti `Hagley Hybridin´varjoonsa: Silti ovat yhteistä taivalta tehneet jo monia, monia vuosia!


Iloa päivään toi lisää, kun mies antoi tekemänsä lahjan; olen kuulemma niin kovasti puhunut hotellista...(hotellireissua lienen toivonut):D, kiva hotelli tämäkin!

Edelleen toivon sadetta, mutta antaa auringonkin pilkahdella! Meillä vietetään tänään Taiteiden yötä, siispä piipahdetaan mukaan taiteisiin! Mukavaa elokuista viikonloppua!

26 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa silti. :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aina on joku, joka rakastaa helteitä ja kuivuutta!

      Poista
  2. Kerrassaan upeat daaliat! Meillä ne ovat selvästi kärsineet kuivuudesta, vaikka olenkin yrittänyt niitä kastella. Tänään täälläkin oli ilon päivä sillä saimme lopultakin kunnolla sadetta näillekin kulmille. Monena päivänä sadepilvet ovat vain kiertäneet tämän seudun ja satoivat sitten muutaman kilometrin päässä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinnekin on sattuntu sadepilvi! Daaliat ovat hienoja kasveja, loppukesän upeita kukkijoita!

      Poista
  3. Satanu on tääläki, jo parina päivänä. Puutarhalle teköö toooosi hyvää. Istutin tänään muutamia taimia ja maa oli kastunu vasta sentin syvyyreltä. Loppu oliki sitte rutikuivaa. Mutta....ihanat kärhöt sulla ja lilijat! Kyllä sitä joskus saa ostaessansa "sitäsuntätä". Koristehirssiä oon joskus yrittäny kasvattaa, huanolla menestyksellä. Eherottomasti pitää kokeella uurestansa. Hotelli ku hotelli :D Ei ehkä ihan, mutta kattonny, ku pöllien reijityksekki o tehty tyylillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade tuntuu olevan arvossaan tänä kesänä. Kun maa ehtii kuivua syvältä, niin yksi sadekuuro ei vielä sitä pelasta. Hirssi on ihana, muutama siemen iti toissa talven esikasvatuksessa, ne ehtivät siementää maahan viime kesänä ja nyt saan ihailla keveää heinää useammassa kohdassa istutuksia. Eikä varmasti ole riesaksi. Hotelli on tosiaan hieno, tyylillä tehty!

      Poista
  4. Pihallasi on kukkeaa kuivuudesta huolimatta, mutta onneksi nyt saatiin vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin liljat pelastavat, ne jaksavat kukkia oman vararavintonsa turvin. Ja toissapäivänen sade helpotti paljon! Nyt on edelleen kaikki ämpärit ja saavit täynnä sadevettä!

      Poista
  5. Kunpa sadehanat aukeavaisitkin! Maa on rutikuivaa. Kivan hotellilahjan sait! Minäkin sain mieheltä vastaavanlaisen lahjan muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat miehet keksineet helpon tavan tarjota hotellielämyksiä;) Toivotaan teillekin sadetta!

      Poista
  6. Onnittelut, juuri tein postauksen meitä riivaavasta kuivuudesta. Sadetta saisi tulla. Minulla osa liljoista on kukkinut heikosti, luulen niiden kärsineen jo viime kesän kuivuudesta.
    Siististi tehty hotelli, kelpaa tuolla ötököiden yöpyä, ehkä rouvakin pääsee vielä hotelliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää sateen osalta oikein hyvältä, mutta osa kasveista toki ehti kärsiä niin paljon, että kasvu jäi kovin heikoksi. Myöhemmin kukkivat jaloangervot kuivattivat kukkanuppunsa, nyt odotellaan taas vuosi:( Hotellimatkan toivossa jatketaan:)

      Poista
  7. Onnea sateesta - meillä sitä odotellaan aina vain! Ajatelin tänään pestä mattoja pihalle kuivumaan, josko edes sillä saisi luvatun huomisen sateen osumaan omalle pihalle :D

    Liljat ja kärhöt on upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykinpesu on kyllä hyvä konsti, itse olin juuri vienyt lakanapyykin narulle, kun sade alkoi:)

      Poista
  8. Ihanaa, että saitte sadetta. Tiedän tuon, että sadevettä haluaa ottaa talteen. Nopeasti sadevesi taas hupenee, jos uutta satsia vettä ei tule. Kauniit Daaliat.
    Minun kärhöni ovat olleet huonolla hoidolla kastelun suhteen, mutta suuri osa kärhöistä on istutettu sellaisina vuosina, kun vettäkin on satanut enemmän. Meilläkin on ollut pitkään jo kuivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostakin olen lukenut, että kärhöt ovat kovia juomaan, mutta toisaalta jos juuret ovat jo syvällä maassa, ei kai kuivuus ole niitä ensimmäisenä uhkaamassa. Onneksi tulevalle viikolle on luvassa enemmän sadetta, ehkäpä meille kaikille!!

      Poista
  9. Onnittelut sateesta :-) Toivottavasti tulee uusinta mahdollisimman pian.

    Mutta ihan oma hotelli - voiko sitä enää enempää toivoakaan? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelepa, ei oo kaikilla ikiomaa hotellia:) Ja mikä parasta, siellä on jo kaksi asukasta, tiiviisti muuranneet huoneen oven kiinni!

      Poista
  10. Hienoa, että vihdoin saitte vettä. Meillä on hiekkamaa, josta vesi holahtaa läpi hetkessä. Syysleimut, nauhukset ja monet muut ovat surkeaakin surkeampia. Jotta maa kastuisi kunnolla, tarvittaisiin vielä monta kunnon sadetta. Toivottavasti niitä saamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tämä on sellaista elämän eliksiiriä, että totisesti sitä toivoisin jokaiselle! Nauhukset ja leimut meilläkin retkottivat kamalan näköisinä ja jaloangervojen nuput olivat kuin hiekanmuruja, jotka rapisivat maahan. Eikä se maa ihan pienestä sateesta kastu! Tänään tuli hiukkasen lisää vettä, joten eiköhän ne pilvet teillekin ehdi!

      Poista
  11. Sade tekee niin hyvää.
    Meillä satoi vasta tänään, sunnuntaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin tänne tuli nyt suunnuntaina lisää vettä. Oikein ihanaa!

      Poista
  12. Kiva kun saitte viimein sadetta. Meillä täällä satoi koko viime yön, hyvää se teki luonnolle. Sinulla on kauniita daalioita. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta kaipaa koko Suomi ja koko luonto erityisesti! Daaliat eivät näytä pahemmin sateesta kärsineen, niillä on hyvät juurimukulat:)Hyvää viikon alkua!

      Poista
  13. Hienoa, että saitte vettä! Nyt alkaisi olla jo tarpeen täälläkin, sillä olen sateen toivossa siirtänyt ja jakanut niin paljon kasveja vähän sinne sun tänne, että käy työstä kantaa vettä kaikille. Varmaan itsekin rankkasateen tullessa juoksuttaisin kaikki mahdolliset astiat vettä keräämään ja tyhjentäisin täyttyneitä kukkapenkkeihin. Tehokkaampaa se onkin, että kerralla maa kastuu pohjia myöten. Ei tarvitse olla ihan heti ensimmäisen poutapäivän tullen kastelemassa uudelleen. Kauniit liljat, daaliat ja kärhöt! Ja hyönteishotelli. Tarkkaan on mietitty reikien paikat ja niin viimeisen päälle tehty muutenkin. Kyllä ötököiden nyt kelpaa! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun saisikin kasteltua maan nyt pilvisinä päivinä syvemmältä, niin siitä riittäisi kosteutta pidempään. pienet kuurot eivät kastele kuin pintamaan. Ajatteles, ensimmäisenä päivänä hotelliin jo tuli asukkaita, taitaa olla pulaa hyvistä hotelleista! Mukavaa viikon alkua sinullekin, Minna!

      Poista