sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kehonhuoltoa Keski-Suomessa

 

Mennyt viikko on ollut hieno sekä henkisesti että fyysisesti. Olin työnantajan järjestämällä kuntoremonttikurssilla Peurungassa, Laukaalla. Senpä vuoksi en ole ehtinyt blogimaailmaan - en ole edes halunnut sekoittaa intensiivistä viikkoa muilla asioilla, mikäli mahdollista.

Peurunka oli myös entisen presidenttimme testauspaikka.

Vaikka suurempia haasteita ei työkyvyssäni olekaan, vaatii ikä ja työn hektisyys sen verran verojaan, että päätin viime kesänä hakea kyseiselle kurssille, jossa myös mitattiin tarkemmin kehon kuntoa. 

 

Peurungan maisemat antoivat parastaan, Keski-Suomessa ruska oli kaunis, kirkkaita värejä ja maisemat kaikin puolin henkistä hyvinvointia tarjoavia. Vaikka paljon vietimme aikaa sisätiloissa, ehdimme kuitenkin joka päivä nauttimaan kauniista lenkkimaastoista.









Kotiin oli kiva palata, kun selvisi, ettei kunto sentään ole romahtanut, vaikka välillä kipeää tekeekin. Jatkoimme suoraan mökkimaisemiin, jossa toki ei aurinko näyttäytynyt, mutta oli lämmintä ja syksyn rauha jatkui tutuissa maisemissa.  

 


 


 


 

 Sunnuntai menikin sitten ihan muissa merkeissä, joten kotipihalla en ole käynyt reiluun viikkoon. Yksi reipas pakkasaamu siihen ainakin mahtui, joten siellä on varmasti pois siivottavaa. Ihan kiva päästä taas arkisiin syyspuuhiin.



Mukavaa viikon alkua kaikille - nautitaan tästä huikeasta lämmöstä!



24 kommenttia:

  1. Oli varmasti kiva ja virkistävä viikko ja hyärylline monella tapaa. Ohan se hyvä saara silloon tällöön päivitys, päivän kunnosta. Tiätää paremmi mihinä mennähä. Kotia ja arkirutiiniihin on kuitenki aina mukava palata. Hianoja maisemakuvia. Ruska onki ollu erikoosen näyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkistävä on oikea sana kuvaamaan tuota mennyttä viikkoa:)

      Poista
  2. Upea punainen puu jumppapalloista pari kuvaa alaspäin! Onko se ihan vain tavallinen pihlaja? Vähän sitä alempana kuusen oksaa vasten on myös kauniin punainen pensaan (heiden?) oksa. Punaiset syysvärit ovat ihan mieleisimpiä minulle. Kauniita maisemakuviakin olet ottanut. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin tuota pihlajaa sen ohi kävellessäni, että onkohan ihan kotoinen luonnon puu. Ympärillä oli sekä luonnon koivikkoa että istutettuja kasveja. Väri oli todella huikean punainen. Koiranheisi kasvaa mökkipihassa ja on joka syksy hienon viininpunainen.

      Poista
  3. Olen ollut pari kertaa näillä kuntoutus lomilla. Tosi mukavaa on ollut. Peurungalla on tullut käytyä muissa merkeissä. Ihania syyskuvia . Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa, että myös tavallisille työssäkäyville tarjoutuu joskus mahdollisuus tuollaisille kursseille. Sitten sitä jaksaa taas paremmin töitä tehdä:)

      Poista
  4. Varmasti antoisa kehonhuolto viikko.
    Todella kauniita kuvia.
    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kauniita syystunnelmia ja maisemia!
    Välillä on hyvä eheyttää voimiaan noin upeissa puitteissa.

    Kuulaan aurinkoista lokakuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen tarvitsee joskus hengähdystaukoja, ja liikuntakin antaa siihen hyvän mahdollisuuden. Kiitos, Susanna.

      Poista
  6. Kuulostaa antoisalta, mukavalta viikolta! Kaunista ruskaa ja hienoja maisemia olet kuvannut. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Tiiu, viikko oli oikein mukava. Aurinkoa ei meilläpäin ole viime päivinä näkynyt, mutta mukavan lämmintä kuitenkin.

      Poista
  7. Tuollainen irtiotto on kyllä mukavaa. Aikoinaan olen käynyt samanlaisella kurssilla, joita oli useampia tietyn väliajoin. Se oli sekä henkisesti että fyysisesti antoisa. Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi vie ajatukset pois arkirutiineista, saa liikuntaa ja hyvää mieltä sekä potkua jaksamiseen.

      Poista
  8. Hienot ruskakuvat sekä virkistysretkeltä että mökiltä. :)

    VastaaPoista
  9. Oi ihanaa kuntoutusta. Ja mitkä maisemat! Koitko, että kuntoutuksesta oli hyötyä? Hektinen työ kuulostaa hieman raskaalta, hienoa kun jaksat sellaista pyörittää, kunnioitan kovasti. Odottelen muuten jo joulukukka-asetelmiasi! Iloista syksyä toivotellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työni on ajoittain enemminkin henkisesti raskasta, mutta vaatii myös hyvää fyysistä kuntoa, jotta arki sujuu hyvillä mielin. Kuntoutus toki auttaa tsemppaamaan myös arjen taas alettua, mutta se lienee jokaisesta itsestään kiinni, miten hyödyntää tuon viikon annin. Itse koin, että vuuukosta oli hyötyä. Oi, joulu onkin jo kahden kuukauden päässä, joulukukkaset pajon aiemmin...:) Mukavaa lokakuuta sinullekin!

      Poista
  10. Mahtavaa, että työnantajasi järjestää tällaisia kuntokursseja, ovat varmasti hyödyllisiä. Kauniita kuvia ja tunnelmia mökkirannalta, siellä varmasti saa ladattuja akkuja :)
    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoutuksessa meitä oli kymmenen henkeä, joskin työnkuvat hieman erilaiset. Mutta joukko tuki toisiaan ja joka päivä sai uutta virtaa ja ideoita oman arjen liikkumiseen ja hyvinvointiin. Oli hyvä kurssi! Mökki on aina irtiotto arjesta, tänäkin viikonloppuna siellä vietimme syystöitä tehden.

      Poista
  11. Voi miten kivoja tuollaiset viikot, varmasti piristää mukavasti! Niin kauniita ja syksyisiä kuvia olet ottanut! Mukavaa syyspäivää, syksyn jatkoa ja alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Päivikki, viikko oli mukava ja syksy tarjoaa myös paljon iloa kauniilla väreillään. Nyt alkaa tosin olla jo kovin harmaata. Mukavia syyspäiviä sinullekin.

      Poista