maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mars Mustilaan!


Olen etuoikeutetussa asemassa, kun kotipaikkakuntaani kuuluu sellainen harvinaisuus kuin Mustilan Arboretum! Valtaisa puulajipuisto on lajissaan ainutlaatuinen koko Pohjois-Euroopassa. Viikonlopun retki 150 hehtaarin puistoalueelle ja sen luontopoluille oli taas kerran elämyksellinen!





Omalla pihallani kukkii tällä hetkellä yksi alppiruusu. Sen kauneudesta kirjoittelin muutama päivä sitten, pääset sen lukemaan tästä. Mökkipihalla alppiruusuja on muutama, niiden kauneudesta nautitaan juhannuksena. Mutta Mustilassa  alppiruusuja ja atsaleoja on vaatimattomat 150 lajia ja lajiketta.






 Puutarhassa on kolme eri pituista merkittyä reittiä, joista lyhin kulkee juuri Alppiruusulaakson ja Atsalearinteen kautta. Tunne on uskomaton, kun keskellä havumetsää, pienten polkujen ja suurten puiden katveesta ilmestyy toinen toistaan suurempia ja eri sävyisiä, kauniita pensaita.
 








Puiston perustaja A.F. Tigerstedt on istuttanut ensimmäiset puulajit Mustilaan nykyisen Kouvolan Elimäelle 1900-luvun alussa, tänä päivänä voit kulkea vaikka Tammimetsässä ja Pähkinärinteellä, Tuijalaaksossa tai Hemlokkimetsässä, Serbiankuusikossa sekä valtavien, lähes 40 metristen douglaskuusien varjossa.
 


 



 Mustilan mailta löytyy myös kahvila, taimimyymälä, viinitupa sekä keskeltä luontoa mielen rauhoittava metsäkirkko. Ihana linnulaulu, mustarastaan huilu kaikuu korkealla puiden latvustoissa.


 Reittien ja luontopolun varsilta löytyy tietoa sekä yksittäisistä kasveista, että metsän monimuotoisuudesta. Kyltit kertovat mm. Itsenäisyyden juhlapuusta sekä uudesta risteytymästä, hennon keltakukkaisesta Mustilan alppiruususta, Suomi 100. Voit testata luontotietoisuuttasi sekä hankkia vinkkejä omaan puutarhaasi.





Puistossa kasvaa kasveja, jotka arkuudessaan tai harvinaisuudessaan eivät helposti pärjää meidän pihoillamme. Kokeilun ja jalostuksen myötä kasvien elinoloja kehitellään koko ajan, puisto on siis samalla koekasvattamo. 

Keltamajavankaali
Poppelimagnolia
 Puistossa kasvaa myös upeita köynnöshortensioita, japaninlaikkuköynnöstä ja erilaisia kärhöjä puiden oksilla, jotkut kiipeilevät kymmenien metrien korkeudella - huikea näky!


Kauneutta ja ihmeteltävää riittää koko kasvukaudelle, mutta jos mietit käymistä Mustilan Arboretumissa, niin suosittelen kesäkuuta, silloin kun tämä mielettömän kaunis kukkaloisto valtaa puiston!










Tämä ei ole matkailumainos vaan ihan silkasta ilosta
 Tervetuloa Kouvolaan!



23 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö olekin, vaikka kuvien välityksellä ei koko komeus tule näkyviin!

      Poista
  2. Kävin tuolla juuri lauantaina. Ja olen purkamassa kuvia koneelle. Oli helteinen päivä ja kävelin sen lyhimmän reitin. Aivan ihana puisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olimme puistossa illalla, silloin oli miellyttävää, päivällä varmasti olikin kuuma. Kiva,kun pääsit käymään, jään odottelemaan kuviasi!

      Poista
  3. Upean näköistä! Lähes satumainen tunnelma kaikkien alppiruusujen ja atsaleoiden kukkiessa. Tuolla olisi kiva joskus käydä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satumainen on juuri oikea sana, ne tuntuvat niin epätodellisen värillisiltä metsäluonnossa, ja se luonnon valtava koko saa ihmisen tuntemaan itsensä kovin pieneksi.

      Poista
  4. Hieno paikka tuo Mustila. En ole koskaan päässyt siellä käymään, ehkä joskus. Itse vierailin viikonloppuna Raision alppiruusupuistossa, ja mökilläkin rhodot ovat kukassa. Juhannussateet taitavat hakata kukat ikävään kuntoon, joten nyt oli oikea aika käydä kukintaa ihailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt todellakin on alppiruusujen juhlat meneillään, toivotaan rauhallista sadetta, jos sitä on tullakseen. Meillä on varmasti upeita alppiruusupuistoja muuallakin - onneksi, niin mahdollisimman moni pääsee nauttimaan kukkaloistosta.

      Poista
  5. Mustilassa on tullut käytyä muutamia kertoja alppiruusujen ja atsaleojen kukinnan aikaan.
    Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  6. Ihanalle näyttää! Totisesti pitäisi käydä tuolla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkivat mokomat puutarhureille niin kiireiseen aikaan, ettei tahdo aika riittää reissuiluun, mutta on totisesti näkemisen arvoinen paikka!

      Poista
  7. Mustila on vielä käymättä, mutta sen verran useita postauksia sieltä on nyt tullut, että taitaa vaatia ihan henkilökohtaisen käynnin. Rhodojen kukintaa tuskin ehdin tänä vuonna siellä nähdä, mutta näyttäisi olevan paljon muutakin mielenkiintoista katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne retki kannattaa tehdä muuhunkin aikaan, ja jos pitää kovasti havupuista, niin sopiva aikahan on milloin vain!

      Poista
  8. Oi miten valtavasti siellä kukkii! Pääsin käymään kesäkuun alkupuolella ja silloinkin oli kaunista. Viikonloppuna istutin suomi100 alppiruusun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinä onnellinen, juhla-alppiruusujen taimet loppuivat jo Mustilasta!

      Poista
  9. Onpa sinulla onnea, kun asut niin lähellä Mustilaa. Minä kävisin siellä useammin, jos matka ei olisi niin pitkä. Nyt pitää valta kesän ja syksyn välillä. Syksyn väriloistoa olisi tarkoitus tänä vuonna siellä ihastella.

    VastaaPoista