lauantai 17. kesäkuuta 2017

Alppiruusujen aikaan








Oi tätä kesäkuun ihanuutta! Lämpöä riittää ainakin vielä, samoin poutaisia, aurinkoisia päivä! 


Purple Sensations -laukat ovat avanneet kukintonsa täyteen komeuteensa!
 



Muutama lomapäivä on mennyt arkiaherruksen keskellä, mutta nyt on ikkunat pesty, varasto siivottu (mm. satakunta taimiruukkua pesty ja varastoitu ensi vuotta varten:) ja suihkuallas saatettu sille kuuluvaan tehtävään.
 
 

Sen verran on kuitenkin ollut aikaa nautiskella, että alppiruusun kukkien avautumista on voinut ihailla täysillä.

  Tämän rodon olen ostanut vuosia sitten. Nyt en ole nimestä  edes ihan varma, lienee Marjatan alppiruusu `Haaga`, mutta voin olla väärässäkin...

Edellisessä paikassaan se alkoi osoittaa kuolemisen merkkejä,joten siirsin sen pihan laidalle metsänpohjaan. Siellä se on viihtynyt hyvin ja palkitsee usein upealla kukinnallaan. 
 

Valkoinen lahjaksi saatu alppiruusu (nimi hukassa..) sai tänä keväänä samanlaisen siirron, oudosti alkoi monen vuoden jälkeen kuivua ja ruskettua. Kokeillaan nyt tuota samaa konstia, siirsin puiden siimekseen, turvemultaan.  

 Tällä hetkellä valkoinen näyttää tältä, hengissä kuitenkin, vaikka nuput kuivuvat ennen kuin jaksavat avautua.

Mutta yksikin ilahduttaa!

 

 Toivotaan, että kesä jatkuu lämpimänä tästä eteenkin päin...




14 kommenttia:

  1. Upeaa kukintaa puutarhassasi, varsinkin alppiruusuissa. :)
    Minun pitäisikin pestä oma puutarhalampeni ja laittaa pumppu paikoilleen. Olen odottanut inspiraatiota ja aikaa jo pari viikkoa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusut on nyt kyllä huikean kauniita! Inspiraatiota ja pientä itsensä pakottamista minultakin vaadittiin, että sain homman tehtyä!

      Poista
  2. Komea alppiruusu. Toivottavasti valkoinenkin virkistyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, näyttäisi olevan juurella uutta kasvustoa...

      Poista
  3. Kaunis alppiruusu iloitsee uudesta kasvupaikasta. Laukat kukkivat nyt täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kyllä tosiaan pitävän metsän katveesta ja sille sopivammasta maasta.

      Poista
  4. Kaunista kukintaa. Meilläkin kukkivat rhodot ja laukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun alppiruusuistasi olenkin jo nähnyt upeita kuvia. Laukat on kivoja!

      Poista
  5. Sinulla on niin kaunista siellä! Tuo lampesi on niin suloinen. Ja superahkerana olet ollut, mistä tuota tarmoa oikein riittää, olen kade :) Runkoruususi on mahtavassa kukassa, onkos tämä äitienpäiväruusu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Samettinen:) Ahkeruuden kipinää täytyy joskus odotella useampi tovi, mutta sitten kun juna lähtee liikkeelle, on sitä vaikea pysäyttää! Runkoruusun olen saanut äitienpäiväksi kolme vuotta sitten, nyt leikkasin ehkä liian maltillisesti, siksi vähän niukkaa kukintaa.

      Poista
  6. Viehättävä allas ja upea alppiruusun kukinta. Siirsin omat alppiruusuni viime vuonna eri paikkaan ja tänä vuonna nekään eivät ole kukkineet. Toivottavasti ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat rodosi kukkaan, on ne vaan niin upeita!

      Poista
  7. Ihanasti kukkivat alppiruusut ja kaunista kukintaa muutenkin.

    VastaaPoista